Niittyohjeita

Kukkaniityn perustaminen

 

Parhaan lopputuloksen saa tekemällä pohjatyöt huolellisesti ja olemalla kärsivällinen, lopullisen kukkaloiston näkee useimmiten muutaman vuoden päästä!

 

  • Niityn perustamisen voi tehdä syksyllä tai keväällä, tärkeintä on huolehtia riittävästä aluskosteudesta. Kylvö kannattaa tehdä poutasäällä.
    • Monivuotiset siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn, joka toteutuu helpoiten syyskylvön avulla, siemenet voi kylvää myös keväällä maan ollessa riittävän kostea ja keskilämpötilan vielä alle +13 astetta. Suurin osa monivuotisista lajeista aloittaa kukinnan 2. tai 3. kesänä.
    •  Yksivuotiset siemenet kylvetään kevään aikana, niiden normaali itämisaika on 6-9 viikkoa. Jotkut lajit itävät paljon nopeammin jos kasvuolot ovat optimaaliset.
  • Kukkaniityn perustamisessa kannattaa ottaa huomioon kasvupaikan valoisuus, maaperä ja kosteus. Luonnonkukat tarvitsevat pääosin valoa itääkseen. Kasvupaikka ja siihen sopivat kasvilajit tulee valita huolellisesti.
  • Kylvettävä alue muokataan ja rikkaruohot kitketään tai poistetaan. Aluetta ei kannata lannoittaa, sillä yleisesti luonnonkasvit viihtyvät karussa ja hiekkapitoisessa maassa. Muokatun maan pintaan voidaan levittää 5-20 cm hiekkapitoista maata tai valmista kasvualustaa ja tarvittaessa kalkkia.
  • Kylvön helpottamiseksi pienet kukkien siemenet sekoitetaan ämpärissä esimerkiksi hienojakoiseen hiekkaan tai rakeiseen kalkkiin. Yksi ämpärillinen valmista seosta riittää noin aarille (100m²).
  • Siemenet kylvetään maan pintaan, eikä niitä peitetä.
  • Kylvöaluetta kannattaa kastella tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan.
 

Niityn perustamisessa voi käyttää myös valmiita kasvualustoja.

Viheralan myymälöistä löytyy erilaisia kasvualustoja kuluttaja-asiakkaille ja kasvualusta on myös helppo sekoittaa itse. Valitsethan sopivan kasvualustan valitsemiesi niittykukkalajien ja kylvöpaikan vaatimusten mukaisesti.

Kukkaniityn hoito

 

Mitä tehdä rikkakasveille?

 

Valitse niittykukkia, joiden lehtiruusuke peittää maan pintaa mahdollisimman paljon.

Esimerkiksi ahdekaunokki kasvattaa suuren lehtiruusukkeen, joka ajan kanssa tukahduttaa jopa juolavehnän.

Niittykukkia, jotka pärjäävät kilpailussa rikkakasvillisuuden kanssa ovat mm. ahdekaunokki, hopeahanhikki, kevätesikko, keltasauramo, kyläkellukka, ketokaunokki, lehtosinilatva, nurmikaunokki ja vuohenkello.

 

 

 

Hoito-ohjeet

 

  • Hoitoniitto tehdään normaalisti alkusyksyllä kukintoajan päätteeksi, rehevä alue niitetään puolestaan jo alkukesällä. Paras niittosää on poutajakson aikana.
  • Jos niitetyllä alueella on ollut rikkakasveja tai heiniä, niittojäte kerätään heti pois. Kukkivien kasvien niittojäte annetaan olla maassa noin viikon verran ennen poiskorjuuta. Tänä aikana niittykukkien siemeniä varisevat maahan.
  • Yksivuotiset kukat säilyvät niityllä, jos ne ehtivät tehdä siemeniä kesän aikana. Yksivuotisia niittykukkia ovat mm. keto-orvokki, keltapäivänkakkara, kesäharso, tiibetinkoirankieli, hunajakukka, ja silkkiunikko.
  • Niittojäte korjataan pois, jotta kasvimassa ei tukahduttaisi alla olevia kukkia.
  • Alkukesän niiton seurauksena kasvillisuus jää hieman matalammaksi. Yli 15 cm niittokorkeus säästää kukkien lehtiruusukkeet. Mikäli niitylle ilmaantuu puiden taimia, tulisi ne poistaa juurineen​.